Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mies. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. syyskuuta 2012
Valmis pipo
Olen ollut joko kiireinen tai väsynyt koko viikon, joten kuvien ottaminen ja blogin päivittäminen on jäänyt. Rankkaa tuo työssäkäyvän elämä.. Hyvää kuuluu kuitenkin! Poden melkoista blogikriisiä, johon yritän kuumeisesti löytää ratkaisua, mutta siitä lisää myöhemmin. Tässä olisi esittelyssä viime talvena aloittamani neuleprojekti eli pipo Petelle. Tein sen soveltamalla netistä löytämääni ohjetta. Alkuperäisen ohjeen olen valitettavasti hukannut jonnekin internetin syövereihin.
Muuten olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta lanka meinasi loppua kesken, minkä vuoksi kavensin hieman turhan nopeasti. Neuleohjeen idea oli, että ensin neulottiin resori tasona ainaoikein. Kun neulos ylettyi pään ympäri, päät ommeltiin yhteen ja yläreunasta poimittiin sukkapuikoille silmukat. Pipon myssyosa ommeltiin perinteiseen tapaan.
Tänään lähden Joensuuhun koko viikonlopuksi nautiskelemaan tyttökavereideni seurasta. Ihana nähdä heitä porukalla pitkästä aikaa. Toiveissa olisi rentoja aamuja, syvällisiä (ja välillä vähemmän syvällisiä) keskusteluja, pari viinilasillista ja henkistä tankkausta. Maanantaina tapaan professorin, jolta kuulen tuomion graduni suhteen. Toivottavasti pystyisin jo ihan pian palauttamaan sen! Pete lähtee pyyjahtiin kaverinsa mökille. Kummatkin saamme toteuttaa itseämme suosikkiharrastustemme parissa (hänellä metsästys, minulla juoruilu).
Aurinkoista syysviikonloppua!
maanantai 17. syyskuuta 2012
Mökillä tapahtunutta
Pidempi blogihiljaisuus johtuu siitä, etten halunnut viikonloppuna olla koneella ollenkaan. Viime viikko meni sijaistaessa, mikä oli aika ihanaa. Perjantaina olin kuitenkin niin poikki, että äksyilin vain Petelle koko illan ja odotin nukkumaanmenoaikaa enemmän kuin mitään. Lauantaina oli onneksi levännyt ja iloinen mieli. Suuntasimme mökille äidin, isän, mummin ja ukin kanssa. Kuvia on lähinnä vain minusta ja Petestä, koska en uskalla toisista ilman lupaa enemmälti julkaista.
Meillä oli tosi ihanat pari päivää. Aika perusmeiningeissä mentiin (syötiin ja saunottiin), mutta kävimme sentään jälleen minigolfaamassa. Sunnuntai-iltapäivänä ajelimme kotiin mahat kylläisinä ja hyvillä mielin. Kiva oli viettää aikaa oman perheen kesken vaikka toki sisko puuttui porukasta. Onneksi skype on keksitty ja pystyimme soittamaan Espanjaan. Alkuhäsläyksen ja järkyttävän naurukohtauksen jälkeen onnistuimme jopa saamaan aivan oikean keskustelun aikaiseksi.
Tällä viikolla leikin enkun opea lukiossa. Hauska päästä vertailemaan alakoulua, yläkoulua ja lukiota mahdollisina tulevina työpaikkoina. Tämän päivän jälkeen on pakko todeta, että jos jossain vaiheessa oikein valitsemaan pääsisi, niin lukio olisi minun paikkani. Opetettava aine tosin voisi olla joku muu kuin englanti! ;)

maanantai 27. elokuuta 2012
Vuosi naimisissa
Meillä on tänään ensimmäinen hääpäivämme. Tasan vuosi sitten koimme aivan upean ja ihanan päivän, jota edelleen usein lämmöllä muistelen. Väkevimpänä muistona mieleen on jäänyt käveleminen alttarille isän käsipuolessa ja kaikkien rakkaiden ihmisten näkeminen kirkon penkissä. Koko vihkimessu jäi mieleen kauniina, lämminhenkisenä ja tunnelmallisena tilaisuutena. Tahdoimme rakastaa toisiamme kuolemaan saakka. Edelleen tahdon yhtä lailla.
Jokaisella ihmisellä on elämässään sekä hyviä että huonoja juttuja. Asioita, jotka ovat mallillaan ja niitä, joihin toivoisi muutosta tai kohennusta. Minun elämässäni yksi parhaista onnen lähteistä on se, että olen löytänyt itselleni sopivan kumppanin. Elämä on sen suhteen helppoa, ettei parisuhdettaan tarvitse jatkuvasti kyseenalaistaa. Siitä pitäisi muistaa olla useammin kiitollinen, eikä murehtia muita juttuja.
Hääpäiväksi osui hankalasti maanantai, joten vietimme treffi-iltaa jo lauantaina. Kuopiossa oli tapahtuma satamassa, joka sisälsi muun muassa yötivolin. Kävimme maailmanpyörässä (minä jalat tutisten) ihastelemassa kaupungin maisemia. Istuskelimme terassilla ja seurasimme ohikulkevia ihmisiä. Hauskaa, että Kuopiossa välillä järjestetään jotain ohjelmaa! Ilta huipentui hienoon ilotulitukseen, jota katselimme aitiopaikalta aallonmurtajan päästä.
Aika siirappista tekstiä, tiedän. :) En ole pohjimmiltani kovin romanttinen ihminen, mutta tällaiseen hääpäiväromantiikkaan minäkin kykenen! Onnea meille!
tiistai 7. elokuuta 2012
Elokuun satoa
Tällä kertaa ihan kirjaimellisesti. Pakkanen täyttyi mustikoista, kun Pete tuli eilen saaliineen kotiin. Mulla on niin ihanat mies ja appiukko, että he olivat keränneet mustikoiden lisäksi vielä kanttarelleja ison kasan. Sienet ovat yksi kulinaristinen rakkauteni.
Eilen oli muutenkin hyvä päivä. Olen saanut kunnolla otteen nyt työnhakemisesta. (Tietenkin gradun kustannuksella.) On todella vaikeaa rytmittää kaksi noin isoa (ja epämieluisaa) hommaa päällekkäin. Kummatkin olisivat tällä hetkellä enemmän kuin ajankohtaisia, jopa kiireellisiä. Onneksi tämä viikko on ollut hyvä.
Eilen kuulin myös varsinaisen ilouutisen. Äiti ja isä kutsuivat minut kanssaan lomamatkalle Pietariin! Jotakin hyötyä siis tästä "työttömyydestä": kukaan muu ei kuulemma ole viikolla vapaana kuin minä. :D Olen niin onnellinen, koska Pietari on kiehtonut matkakohteena jo pitkään. Uskonnonopettajan vinkkelistä siellä on todella paljon nähtävää ja onneksi vanhempani ovat yhtä lailla kiinnostuneita nähtävyyksistä ja kulttuurista. Meille tulee varmasti hieno reissu.
En ole vielä ihan sisäistänyt, että reissuun lähdetään jo tulevana sunnuntaina. Olen kaikkea muuta kuin spontaani ihminen, joten tällaiset yllättävät seikkailut eivät ole minulle ominaisia. Luultavasti viimeistään maanantai-aamuna Pietarista herätessä tajuan, että reissussa ollaan! ;) Turistivinkkejä otetaan mielellään vastaan!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Opittavaa mieheltä
Taannoisella Mikkelin reissulla eksyimme vahingossa torikirppikselle. Tein siellä mahtavia löytöjä, joista toinen oli tämä harmaa mekko (3 e). Ainoa huono puoli on, että se on niin lyhyt, etten halua pukea sitä ilman sukkahousuja/housuja. Tällaisena tunikana kuitenkin ihana!
Petekin oli liikenteessä niin tyylikkäänä, että räpsäisin vastahakoisesta mallista pari kuvaa. Farkkupaita oli synttärilahjani hänelle ja ensimmäistä kertaa päällä. Peten tyyli koostuu usein juuri tämäntyyppisistä elementeistä: tennarit, farkut, printti t-paita, rento kauluspaita. Miesten tyyli on siitä kiitollinen, ettei vaatteita tarvitse olla paljon. Pete ostaa harvoin, mutta laatua. Hän myös käyttää vaatteet yleensä "loppuun" eli uutta ostetaan vasta jos vanha on kulunut käytössä. Naisilla (minulla ainakin) olisi paljon opittavaa tästä! Yritän välttää ns. halpamerkkejä, mutta liian usein sorrun. Luulen, että tyylini ei ole niin vakiintunut, että tulisin toimeen vain muutamalla vaateostoksella per vuosi. Tähän kuitenkin tähtään. Sellainen vaatepolitiikka säästää niin luontoa, kuin pitkällä tähtäimellä myös kukkaroa.
Täällä leirillä jatketaan hyvissä tunnelmissa! Puoliväli lähestyy eli pahin pitäisi olla takana. :)

maanantai 4. kesäkuuta 2012
Suomen kesä
Suomen kesä on sellainen, ettei aurinkoisia päiviä tule kuin annettuna. Viime viikonloppuna meillä oli yhteinen vapaa viikonloppu ja sääennusteet lupasivat vain sadetta. Tästä huolimatta me päätimme pitää kiinni suunnitelmistamme ja lähdimme pyöräilemään mökille. Tässä kohdin täytyy huomauttaa, että matka ei ole kymmeniä kilometrejä, vaan mökki sijaitsee vain hieman keskustan ulkopuolella. Kannatti! Perillä olimme märkiä, mutta onnellisia. Pihalla ei sateen takia viihdytty, mutta ilta meni rattoisasti saunoen ja sisällä touhuten. Yritin ajatella, että on kesä ja pakottaa itseni järveen, mutta siihen en pystynyt. Polviin asti järvessä käyntiä ei ehkä vielä voi laskea talviturkin heitoksi? :)
Sunnuntaina hyvin nukutun yön jälkeen hyppäsimme pyörän selkään (taas satoi) ja huristelimme kotiin. Tuntui, että jo tämä pieni irtiotto arkiympyröistä auttoi akkujen latautumisessa.
Tämä on ajastettu postaus, koska tämä koko viikko vierähtää leiritunnelmissa. Jotain pientä kuulumista saatan leiriltä viestittää jos ehdin. Luultavasti palaan blogin pariin kuitenkin vasta viikon päästä.
Nautitaan kesästä säästä riippumatta. :)
perjantai 18. toukokuuta 2012
Rentouttava helatorstai
Olipa mahtavaa viettää yksi vapaapäivä keskellä viikkoa (ja keskellä graduahdistusta). Tiedän, ettei helatorstain idea ole olla "vain" vapaapäivä, mutta tässä tilanteessa se oli minulle toivottu hengähdystauko. Vietimme Peten kanssa rentoa aamua, jonka jälkeen siivosimme pitkästä aikaa koko asunnon. Pete pesi ikkunatkin! <3
Iltapäivällä lähdimme kesäpäivään kävelylle. Ensimmäinen päivä tänä vuonna kun tarkenin olla ilman pitkähihaista. Kävelimme käsikädessä (awww) ja puhuimme siitä, miten aiomme kävellä käsikädessä vielä viiden vuoden ja viidenkymmenen vuoden päästä (awwwww). Liian usein näkee pariskuntia, joiden väliin on tullut liikaa tilaa. Pahimmassa tapauksessa nämä pariskunnat kävelevät lenkillä peräkanaa. Kutsukaa vain naiiveksi, mutta me emme tule sellaisiksi!
Lenkin jälkeen aloimme kummatkin näpertelemään harrastustemme parissa. Minä sain pitkästä aikaa kiinni naisellisuudestani ja tein itselleni kunnon kynsihuollon. Kynnet olivat päässeet todella karmeaan kuntoon, joten panostus ei ollut aivan turhanpäiväinen. ;) Pete näperteli perhojensa parissa, koska kalareissulle lähtö koittaa tänään. Päivän kruununa naapuri (se kivempi tien toiselta puolelta) liittyi seuraamme ja katsoimme kuinka leijonat päihittivät jenkit jännittävässä pelissä.
Tänään Pete lähtee siis kavereidensa kanssa viikonlopuksi kalalle ja minä vietän yhdistettyä mökki-graduviikonloppua. Voitte arvata kumpaa odotan enemmän. Ulkona on tällä hetkellä pilvistä ja sateista, mutta lämpötila keikkuu +25 asteessa. KESÄ!
Lämmintä viikonloppua!
torstai 26. huhtikuuta 2012
Metsästäjän vaimo
Viime perjantaina sain maistaa elämäni ensimmäistä kertaa majavan lihaa. Ekologista ja tuoretta, oman Robin Hoodini ampumaa ravintoa suoraan metsästä. Kuulostaapa alkukantaiselta. Ihan hyvää oli! :)
Eilen Pete oli taas majavajahdissa ja tällä kertaa isänsä osui kohteeseen. Ilmeisesti lisää majavanlihaa tiedossa lähiaikoina. Nam? :D Kuten aiemmin jo kerroin, en kuvailisi itseäni luontoihmiseksi (vaikka luonnossa liikkuminen joskus nautittavaa onkin). Siksi minun on usein hankala ymmärtää mieheni intohimoa metsästystä kohtaan. En koe, että siinä olisi mitään epäeettistä, koska eläimet ovat saaneet elää vapaasti luonnossa hyvää elämää, mutta en silti ihan tajua sitä pointtia. Ajetaan ensin autolla paikkaan x, rämmitään metsässä joelle, kökitään tuntikausia hiljaisuudessa passissa ja lopulta kun majava uskaltaa tulla esiin, yritetään osua siihen jousipyssyllä. Usein ammutaan vielä ohi.
Onneksi minun ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkia mieheni harrastuksia. Minusta on hauskaa, että meillä on joissain asioissa erilaiset kiinnostuksenkohteet. Nautin siitä, että näen Peten innon ja onnen harrastuksiaan kohtaan. Se riittää minulle. Sanomattakin lienee selvää, että olen hurjan onnellinen kun metsästyskausi päättyy vappuna.
Ensi viikkoa odotellessa! ;)
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Eräjormani mun
Heti pitää tulla kertomaan, että olen aika innoissani tästä uudesta blogipohjasta! Eilen jo kovasti pohdin tulevia juttuja. Ilmiselvästi vaihtelu virkistää.
Eilen oli muutenkin hyvä päivä. Graduhommat menivät aamulla tahmomiseksi, joten päätin lähteä mummolakierrokselle. Ukki oli pyytänyt minua (MINUA!?) atk-tukihenkilökseen, siispä suuntasin ensimmäiseen mummolaan lounaalle ja auttamaan ukkia. Saimme kuin saimmekin wordin pelittämään! Touhuilun lomassa oli hauska seurustella isovanhempien kanssa.
Mummi kaivoi kaapin perukoilta minulle myös joululahjatoiveenani olleet pitkävartiset villasukat, jotka olivat hänen mielestään niin rumat, ettei ne olleet kelvanneet lahjaksi! Itsekudotut ihanuudet olivat lojuneet purku-uhan alla monta kuukautta! Onneksi ne löysivät lopulta onnellisen uuden omistajan luokse. Viimeistään ensi syksynä ne pääsevät varmasti kovaan käyttöön!
Yksi mummola ei minulle riittänyt (ja minulla oli auto käytössä), joten seuraavaksi suuntasin toisen mummini luokse. Jälleen kahviteltiin ja seurusteltiin. Jos joskus on huono gradupäivä, suosittelen mummolakierrosta mikäli vain mahdollista!
Tämän postini varsinainen idea oli esitellä parempi puoliskoni eli mieheni Pete. Räpsin muutamia kuvia hänestä toissapäivänä kun hän oli lähdössä majavametsälle. Kyllä, eräjorma henkeen ja vereen. Minusta on hauska, että Pete harrastaa eräilyä, kalastusta ja metsästystä. Parasta siinä on, ettei hän pakota minua mukaan, koska itse olen todellinen kaupunkilaistyttö. Voin oman innostukseni mukaan joskus lähteä lyhyille retkille tai kesällä kalalle, mutta painostusta ei ole. Keskiviikon metsästysretkeltä hän toi kotiin majavan! Ressukka oli saanut nuolen suoraan päähän ja sitä sitten kotona yötä myöten nyljettiin. Tänään saan maistaa elämäni ensimmäistä kertaa majavapaistia.
On mieheni kaikkea muutakin kuin eräjorma, mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Saamme viikonlopuksi jälleen odotettuja vieraita Joensuusta! Illalla Heikki tulee meille, kuulemma saunomaan ja nollaamaan viikon. :D Perheen naisväki liittyy seuraan huomenna. Huippua! Ikävä on jo ollutkin.
Hauskaa viikonloppua sinullekin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)