Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiukset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Häävieraan asu







Tässä sama häävieraslook kaksista eri pirskeistä. Kaksissa elokuun häissä oli täysin eri vieraat, joten juhlin rohkeasti samassa asussa. Hiukset laitoin ihan vähän eri tavalla omaksi iloksi lähinnä.

Nyt on vähäksi aikaa sitten juhlat juhlittu ja paluu arkeen koittanut. Toisaalta se on ihan mahtavaa. Voi keskittyä enemmän kotiin, nukkumiseen ja rauhallisempaan menoon. Vaikka kyllä kesä oli hieno! Tuntuu, että nukuin tosi vähän omassa sängyssä, eli menoa ja reissuja riitti. Nyt kai se alkaisi olla aika kaivaa kirkasvalolamppu ja villasukat varaston uumenista esiin.

torstai 9. elokuuta 2012

Huomioita elämästä


Pieniä huomioita elämästä:

Tukan väkertäminen lettikampauksiin on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Harjoitus tekee mestarin. Älä edes yritä ilman kunnon pohjustusta.

Iltapäiväsauna on luksusta. Työpäivän murheet jäävät lauteille, hartiat vetristyvät ja vapaa iltaoleskelu on helpompi aloittaa. Miksi en ollut tajunnut tätä aiemmin?

Onnellisuuden salaisuus on työn tekeminen. Mikä ihana fiilis ahkeran päivän jälkeen vs. mega-ahdistus turhan päivän päätteeksi. Huono puoli ahkerassa päivässä on, ettei olympialaisia ennätä katsomaan.

Kesällä siivoaminen on tyhmää, koska senkin ajan voi käyttää pihalla auringosta nauttien. Nurkkiin kerääntynyt lika ja lattialle levinneet puolilikaiset vaatteet eivät poistu sieltä itsestään elokuun tullen.

Kesällä ei myöskään käydä elokuvissa, mutta miksi kaikki muut ovat jo nähneet Batmanin? Minäkin haluan.

Joskus elämä heittää ihania, yllättäviä asioita ihmisen eteen. Mitä olen tehnyt, että ansaitsen päästä Pietariin? :) Google kertoi, että sieltä löytyy ihan muutama näkemisen arvoinen paikka. Happy!

maanantai 6. elokuuta 2012

Love love love


Aikamoinen viikonloppu takana! Onnellinen pari sai toisensa ja hääjuhla onnistui liikuttamaan, naurattamaan ja muutenkin olemaan aivan juhlakalujen näköinen. Häät olivat isoimmat missä olen ollut, mutta hyvin mahduttiin kaikki syömään juhlatelttaan ja tanssimaan  tanssiparketille. Hienot muistot jäi tästä Pohjois-Pohjanmaan reissusta pitkäksi aikaa.


Mökki, jossa saimme yöpyä omalla porukalla koko viikonlopun, osoittautui todella upeaksi paikaksi järven rannalla. Siellä oli kuin olikin sähköt, joten sain väkrättyä hiukset Annin avustuksella kampaukselle. Saavuimme paikan päälle perjantaina kymmenen maissa. Lämmitimme saunan ja vietimme iltaa pitkälle yöhön saunoen, uiden ja seurustellen. Lauantai-päivä meni häähumussa, mutta sunnuntaina jatkoimme jälleen saunoen ja uiden. Aika mahtavaa! Kiitos kovasti isäntäväelle majapaikasta!



Kirkko oli upea, 1700-luvulla rakennettu puukirkko. Hääpari oli valinnut morsiusmessun kaavan eli vihkijumalanpalveluksen, jossa vieraat saivat osallistua yhdessä ehtoolliselle. Morsiusmessua voin suositella lämpimästi omastakin kokemuksesta.




En uskalla laittaa kuvia hääparista ilman lupaa, mutta tässä muutama tunnelmapala hääjuhlasta.





Sunnuntaina aamusaunan ja -uinnin jälkeen suuntasimme autot kotia kohti. Haikeus iski viimeistään lähtökahveilla Sorsasalon huoltoasemalla kun piti sanoa heipat rakkaille. Onneksi syntyjä syviä ehdittiin haastella ajan kanssa ja nauttia hääparin tärkeästä päivästä kaikki yhdessä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Häävieraan kampaus?

Meillä on tiedossa elokuun aikana kahdet häät. Ihana onkin osallistua hääjuhliin, kun edellisistä (omat) on jo vierähtänyt tovi. Viime kesänä jouduin ihan hää-ahkyyn, kun oman juhlan valmistelujen lisäksi oli vielä kahdet muutkin häät. Yli vuoteen en ole kyennyt katsomaan hääohjelmia telkkarista - mikä menetys! :)

Nyt olen juhlista aivan innoissani. Vaikka morsian häissä on tietysti pääosassa, mietin mielelläni myös omaa asuani ja kampaustani tarkkaan etukäteen. Osaisinkohan tehdä jotain tällaista omin pikku kätösin?


Kiharaa haluan yleensä aina isompiin juhliin, koska muuten hiukseni lässähtävät nopeasti. Kiharat ovat myös tarpeeksi juhlavat vaikka vain auki. Huomenna minulle koittaa onnenpäivä, kun pääsen kampaajalle! Aion ottaa raitoja taas yli puolen vuoden tauon jälkeen. Ehkä kampaajalla olisi juhlakampaukseenkin jotain hyviä vinkkejä.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Joensuu kutsuu


Eilen oli aikamoinen supernainen -päivä, kun aamulla menin yliopistolle graduhommiin ja sieltä pyöräilin seurakunnalle työpalaveriin. En ollut tajunnut, että seukkarilla menee monta tuntia, joten energiat oli aika vähissä kun illalla pyöräilin nälkäisenä kotiin. Sitä kivempi olikin sitten käydä saunassa ja ruveta hyvillä mielin nukkumaan. Enemmän tällaisia päiviä kun todella tuntee saaneensa jotain konkreettista aikaan!

Ei niin kiire päivä kuitenkaan ettenkö olisi kerennyt aamulla ottaa muutaman kuvan uudesta tukasta! Oletteko muuten huomanneet miten tiukassa on ilot nykyään, kun jauhan vaan tästä uudesta leikkauksesta?! :D

On onneksi toinenkin ilon aihe tänään tiedossa. Lähden ystävien luokse Joensuuhun. Luvassa ainakin graduvertaistukea, juttuseuraa, Euroviisuja (oikea viisustudio) ja vähän ehkä sitä gradun työstämistäkin. Sunnuntaina suuntaamme kaikki ystävän pappisvihkimykseen Mikkeliin. Pete viettää samaan aikaan polttariviikonloppua hieman pohjoisemmassa Suomessa.

Tajusin eilen, että riparit lähestyvät koko ajan hirveällä vauhdilla! Reilun viikon päästä starttaa jo ensimmäinen. Toisaalta on mahtava lähteä leirille, mutta onhan se aina vähän kirpaisevaa lähteä pitkäksi aikaa (no, viikoksi) pois kotoa. Luulen, että se tekee minulle kuitenkin tällä hetkellä ihan hyvää. Joutuu laittamaan graduahdistelut hetkeksi nurkkaan. Ne 15-kesäiset antavat varmasti tarpeeksi muuta ajateltavaa!



Palaan ensi viikolla blogin pariin. Kesäistä viikonloppua!

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Onnea on oma luottokampaaja

Lähtötilanne oli tämä:


Mallistaan kauan sitten ylikasvanut tukka, jota oli mahdoton laittaa nätisti. Siedettävän kampauksen sain vain jos laitoin hiukset kiinni.

Kampaajakäynnin jälkeen tilanne on tämä:


Huomattavasti fressimpi ilme ja kantajallakin taas naisellisempi olo! Kampaaja leikkasi latvoista huonot pois ja porrasti hiuksia rajummin kuin ennen. Lopuksi hän vielä teki minulle kauniin kiharakampauksen. Kiharoiden takia rikottu malli ei tosin oikein tule esiin. Ehkä sitten tulevissa kuvissa.



Kampaajakäyntini venyi suurimmaksi osaksi sen takia, etten ollut käynyt Kuopiossa kampaajalla vuosiin, enkä tiennyt kenelle varaisin ajan. Onneksi sattuman kautta sain tietää, että vuosien takainen luottokampaajani on palannut hommiin entiseen kampaamoonsa. Hihkuin onnesta kun sain varata ajan hänelle. Muutos ei ole suuri, mutta itselle tuli todella paljon parempi olo nyt kun latvat ovat siistit ja leikkaus astetta rikotumpi.


Onnea on lopulta ne melko pienet asiat.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kesätukkaa hakemassa

Minulla on tänään kampaaja! Tätä onnea on odotettu! Olen mestari kampaajakäyntien venyttämisessä, mutta nyt tuli tehtyä ennätys. Viimeksi olen käynyt joulukuussa. Latvat ei, ihme kyllä, ole vielä aivan törkyisinä kaksihaaraisista, mutta malli on muuten niin ylikasvanut, että sitä on todella vaikea laittaa nätisti. Jälleen kerran puntaroin sitä, haluanko säilyttää erittäin pitkät hiukset vai olisiko freesimpää leikata hieman lyhyempi ja muotoillumpi malli. Kasvatanko otsatukan kokonaan pitkäksi vai haluanko paksun sivuotsiksen? Näitä samoja kysymyksiä pohdin joka kerta kun kampaaja-aika on varattu. Olen parantumaton.


Ihana saada jotain piristystä tappavan tylsän arjen keskelle. Olen vielä muutaman viikon tässä ikävässä oravanpyörässä: jumitan kotona gradun parissa, vaikka haluaisin jo lennellä sosiaalisissa ympyröissä. Onneksi tähänkin on luvassa helpotusta viikonloppuna, kun lähden tyttöjen luokse Joensuuhun. Sunnuntaina menemme porukalla ystävämme pappisvihkimykseen Mikkeliin. Mahtavaa saada osallistua hänen tärkeään päiväänsä, mutta mitä ihmettä sellaiseen tilaisuuteen laitetaan päälle?!

Toivotaan, että aurinko jaksaisi ilahduttaa meitä ainakin viikonlopun yli!