Metsästäjän vaimo

Viime perjantaina sain maistaa elämäni ensimmäistä kertaa majavan lihaa. Ekologista ja tuoretta, oman Robin Hoodini ampumaa ravintoa suoraan metsästä. Kuulostaapa alkukantaiselta. Ihan hyvää oli! :)

Eilen Pete oli taas majavajahdissa ja tällä kertaa isänsä osui kohteeseen. Ilmeisesti lisää majavanlihaa tiedossa lähiaikoina. Nam? :D Kuten aiemmin jo kerroin, en kuvailisi itseäni luontoihmiseksi (vaikka luonnossa liikkuminen joskus nautittavaa onkin). Siksi minun on usein hankala ymmärtää mieheni intohimoa metsästystä kohtaan. En koe, että siinä olisi mitään epäeettistä, koska eläimet ovat saaneet elää vapaasti luonnossa hyvää elämää, mutta en silti ihan tajua sitä pointtia. Ajetaan ensin autolla paikkaan x, rämmitään metsässä joelle, kökitään tuntikausia hiljaisuudessa passissa ja lopulta kun majava uskaltaa tulla esiin, yritetään osua siihen jousipyssyllä. Usein ammutaan vielä ohi.

Onneksi minun ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkia mieheni harrastuksia. Minusta on hauskaa, että meillä on joissain asioissa erilaiset kiinnostuksenkohteet. Nautin siitä, että näen Peten innon ja onnen harrastuksiaan kohtaan. Se riittää minulle. Sanomattakin lienee selvää, että olen hurjan onnellinen kun metsästyskausi päättyy vappuna.

Ensi viikkoa odotellessa! ;)