Otsikko viittaa siihen, että olin tänään ensimmäistä kertaa tänä syksynä sijaistamassa. Sain kolmen päivän sijaisuuden naapurikaupunkiin erääseen alakouluun. Paikka on suloinen pienehkö kyläkoulu, jossa jokaista vuositasoa on vain yksi luokka. Olin ihan tohkeissani ja jännittynyt koko eilisen illan, mutta päivä sujui todella ihanasti. Kävimme muun muassa koko koulun kanssa puolukkaretkellä paistamassa tikkupullaa. Menomatkalla sain jutusteluseuraa eräästä tokaluokkalaisesta nuoresta miehestä ja tulomatkalla kuudesluokkalaisesta neidistä. Kävi mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt lukea myös ne monialaiset opinnot. :S
Kunpa sijaisuuksia tulisi jatkossa enemmänkin! On mahtava tunne kun voi tehdä jotain konkreettista eikä vain piehtaroida päivät pitkät gradun kanssa.
Viikko sujuu kiireisissä merkeissä, koska monta asiaa on nyt työn alla. Pidän luultavasti muutaman päivän taukoa blogipostauksista. Loppuun vielä hauskat verhot, joihin kiinnitin huomiota pari viikkoa sitten Ikea-visiitillä. Kaavailin niitä aluksi meille, mutta eivät ole sittenkään ihan passelit makkariin. Söpöt kuitenkin!
Kivaa viikkoa!
 |
| Ikea: Kajsamia |
voi miten mukavan oloinen retki on teillä ollut! Ja täällä perheet V. ja P. lähtevät marjaan huomenna! :) Soitellaan tässä joku päivä!!
VastaaPoistaIhanaa et pääsette porukalla marjaan. :) Varokaa hirvikärpäsiä!
Poista