maanantai 22. lokakuuta 2012

Syntymäpäiväsankaritar

Minkä näköinen on kaunis nainen? Minkä ikäinen on kaunis nainen? Voiko yhdeksänkymppinen olla upea ilmestys?

Katsokaa itse.

Isoäitini täyttää tällä viikolla 90 vuotta, mutta juhlistimme synttäreitä käytännön syistä jo viime lauantaina. Olen aina kokenut sielujen sympatiaa isäni äidin kanssa, vaikka monessa suhteessa olemme kovin erilaisia. Hyvin paljon samankaltaisuutta ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy, joten tietty yhteys välillämme on aina ollut olemassa.

Mummini ei ole täyttänyt perinteisen pullantuoksuisen mummin roolia (meidän suvussa näitä pullantuoksuisia naisia saa tosin muutenkin hakea), vaan hänen kanssaan olen keskustellut, katsonut Kauniita ja rohkeita, pelannut korttia, leikkinyt pukeutumisleikkejä, oppinut paljon historiasta (kuten elämästä Karjalassa, evakkomatkasta ja kotikaupunkini paikallishistoriasta) sekä nauranut ja halannut paljon. Mummini on erikoinen persoona, mutta siitä huolimatta, tai juuri siksi, minulle kovin rakas.

Syntymäpäivänsä kunniaksi mummi oli käynyt kampaajalla ja ostanut uuden asun. Hän oli mielestäni äärimmäisen kaunis.


Mummin synttäreiden yhteydessä tapasin pitkästä aikaa myös kummityttöäni. Meillä oli todella ihana päivä yhdessä. Kävimme käärmenäyttelyssä ja hengailimme meillä kahvitellen ja laittautuen juhlaa varten. Nautin keskusteluista tämän suloisen ja älykkään nuoren neidin kanssa. Kinkkisiä kysymyksiäkin esitettiin sekä minulle että Petelle. Yritin avautua hänelle muun muassa kysymyksiin "Miltä tuntuu olla aikuinen?" ja "Mitä teette kun olette kahdestaan kotona?".

1 kommentti:

  1. Mummosi on upea niin kuvassa kuin livenäkin :) -Ida

    VastaaPoista