Salsa!

Kävin eilen elämäni ensimmäisellä salsa-tunnilla. Tai oikeastaan kahdella.

Joensuussa asuessamme harrastin säännöllisesti liikuntaa salitreenin, spinningin ja bodypumpin muodossa. En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen ihminen, mutta lähes kahden vuoden ajan sain itseni raahattua salille kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Treeni oli ihan hauskaa (paitsi spinning) kun sinne salille asti pääsi, mutta lähteminen oli lähes aina todella vaikeaa. Nautin lähinnä jumpan jälkeisestä fiiliksestä, en niinkään itse jumpasta.

Naistenlehtien sporttivinkeissä lukee, että jokaiselle on oma laji olemassa. Laji, jossa urheileminen tuntuu aidosti hauskalta, ei vain sinnittelemiseltä. Olen aina tiennyt, että pidän tanssimisesta, mutta MIKSI en ole tajunnut aiemmin, että tanssia voisi oikeasti harrastaa! Siinäkin tulee hiki ja lihakset kehittyy, mutta se on nautittavaa alusta loppuun.

Muutaman kuukauden mittaisen sohvaperunakauden jälkeen aloitin eilen salsan alkeiskurssin yhdessä erään ystävän kanssa ja se oli ihanaa. Ensimmäisten tuntien jälkeen tuntuu siltä, että tätä lajia haluan harrastaa pitkään. Hintakaan ei päätä huimaa, ainakaan verrattuna kotikaupunkini kuntosalien jäsenmaksuihin. Alkeiskurssi jatkuu vielä syyskuun loppuun, jonka jälkeen pitäisi uskaltaa kokeneempien ryhmään. Tarjolla on myös parisalsaa, mutta sinne mennäkseni joudun ehkä keräämään vielä hieman enemmän rohkeutta.

EDIT: Tänään julkaistaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tämän vuoden kilpailijat. Tanssi-intoilijana olen yleensä tykännyt ohjelmasta, joten toivotaan, että tähtiparit olisivat tänä vuonna kiinnostavia. Luvassa siis jokaviikkoista tanssimotivaatiota! :)

Vuosi naimisissa

Meillä on tänään ensimmäinen hääpäivämme. Tasan vuosi sitten koimme aivan upean ja ihanan päivän, jota edelleen usein lämmöllä muistelen. Väkevimpänä muistona mieleen on jäänyt käveleminen alttarille isän käsipuolessa ja kaikkien rakkaiden ihmisten näkeminen kirkon penkissä. Koko vihkimessu jäi mieleen kauniina, lämminhenkisenä ja tunnelmallisena tilaisuutena. Tahdoimme rakastaa toisiamme kuolemaan saakka. Edelleen tahdon yhtä lailla.

Jokaisella ihmisellä on elämässään sekä hyviä että huonoja juttuja. Asioita, jotka ovat mallillaan ja niitä, joihin toivoisi muutosta tai kohennusta. Minun elämässäni yksi parhaista onnen lähteistä on se, että olen löytänyt itselleni sopivan kumppanin. Elämä on sen suhteen helppoa, ettei parisuhdettaan tarvitse jatkuvasti kyseenalaistaa. Siitä pitäisi muistaa olla useammin kiitollinen, eikä murehtia muita juttuja.

Hääpäiväksi osui hankalasti maanantai, joten vietimme treffi-iltaa jo lauantaina. Kuopiossa oli tapahtuma satamassa, joka sisälsi muun muassa yötivolin. Kävimme maailmanpyörässä (minä jalat tutisten) ihastelemassa kaupungin maisemia. Istuskelimme terassilla ja seurasimme ohikulkevia ihmisiä. Hauskaa, että Kuopiossa välillä järjestetään jotain ohjelmaa! Ilta huipentui hienoon ilotulitukseen, jota katselimme aitiopaikalta aallonmurtajan päästä.

Aika siirappista tekstiä, tiedän. :) En ole pohjimmiltani kovin romanttinen ihminen, mutta tällaiseen hääpäiväromantiikkaan minäkin kykenen! Onnea meille!

Alkusyksyn mökkeilyä

Viime viikko tuntui monella tapaa jokseenkin nihkeältä. Gradun tekeminen tökki, sisko lähti toiselle puolelle Eurooppaa vaihtoon, syksyn tulo ahdisti ja muutenkin oli aika kökkerö fiilis. Muistelen aiemmilta vuosilta, ettei elokuu ole ollut minun kuukauteni ennenkään. Ilmassa on haikea fiilis, koska rakastamani kesä vetelee viimeisiään, mutta ei ole vielä kunnolla syksy.

Onneksi on viikonloput ja toiset ihmiset. Perjantaina lähdimme ystävien mökille viettämään rentoa iltaa grillauksen, saunan ja seurustelun merkeissä. Ilta-aurinko paistoi ja oli yksinkertaisesti mukavaa. Taisi olla kesän viimeiset grilliherkut lautasella, mutta ei edes harmita. Sen verran antaumuksella noita juustoisia herkkusieniä popsin suuhuni! (Tällaiset illat eivät ole laihduttamista varten.)

Yleensä löydän syksyn tulosta paljon kivojakin asioita, mutta tänä vuonna se tuntuu hieman haastavalle. Elämäntilanne ei ole ihanteellinen, koska en varsinaisesti koe enää olevani opiskelija (vaikka olenkin). En voi fiilistellä paluuta yliopistolle, uusien kynien ja vihkojen ostoa. Toisaalta en ole työelämässäkään eli en pääse nauttimaan (stressaamaan) uusista haasteista. Minun haasteeni tällä hetkellä on saada se hemmetin gradu palautettua ja olla liikaa ahdistumatta asioista, joihin en itse voi juuri vaikuttaa. Proffan kanssa gradun palautusaika on jo lyöty lukkoon, eli melkein perillä ollaan!

Puuhis eli ylimääräinen makuuhuoneemme

Jostain syystä sisustuskuvia omasta kodista jännittää aina julkaista. Siksi olen kai lykännyt niiden ottoa. Tänään gradutauolla sain valokuvaushetken aikaiseksi ja julkaisen valokuvat nyt rohkeasti. Meidän toinen makuuhuoneemme on alusta asti ollut pieni murheenkryyni sisustuksen suhteen. Sinne ajautuivat kaikki huonekalut, jotka eivät sopineet muualle asuntoon. Lopputuloksena oli varsinainen tyylien sekamelska. Nyt olemme saaneet karsittua tyyliä hieman (paino sanalla hieman) yhteneväisempään suuntaan.

Sisustuksen lisäksi ongelmana oli huoneen funktio. Alusta asti oli selvää, että huoneeseen tulee työpiste. Lisäksi toivoimme siitä puuhahuonetta, jossa voisimme askarrella ja väkräillä harrastusten parissa. Vasta tänä kesänä tajusimme, että puuhis tarvitsee ehdottomasti työpöydän lisäksi toisen pöydän, jossa edellä mainittu toiminta voisi tapahtua.

Nyt vihdoin meidän puuhis on tältä erää valmis! Ja tällaiselta siellä näyttää...

Kuten meillä muutenkin, myös puuhiksessa on paljon vanhoja huonekaluja (osa sukulaisilta, osa kirppiksiltä) sekä Peten valmistamia esineitä. Pikkuinen kirjahylly, puinen sohva, pikkujakkarat (musta ja valkoinen), Lucky Luke -taulu ja puukukka ovat Peten käsialaa. Yllä olevassa kuvassa näkyvä 50-luvun senkki on mummin ja ukin vanha, seinällä oleva sininen hyllykkö taas äidin ja isän. Kirjoituskoneen Pete on löytänyt kierrätyskeskuksen roskalavalta.

Työpöytä on löytö kuopiolaisesta vanhantavarankaupasta, oranssi lattiavalaisin taas joensuulaisesta antiikkikaupasta. Työpöydällä oleva valaisin on enoni vanha retrolamppu.

Pakko erikseen mainita vielä työpöydällä oleva vanha marjapoimuri. Olimme jo pidempään etsineet säilytyspaikkaa maksamattomille laskuille, kun Pete bongasi tällaisen eräältä kirppikseltä. Nyt laskut on koko ajan käsillä, mutta nätissä säilössä.

Työ- ja harrastehuoneen lisäksi ylimääräinen makuuhuone toimii silloin tällöin vierashuoneena. Useimmiten kuitenkin pyykinkuivatushuoneena.

Häävieraan asu

Tässä sama häävieraslook kaksista eri pirskeistä. Kaksissa elokuun häissä oli täysin eri vieraat, joten juhlin rohkeasti samassa asussa. Hiukset laitoin ihan vähän eri tavalla omaksi iloksi lähinnä.

Nyt on vähäksi aikaa sitten juhlat juhlittu ja paluu arkeen koittanut. Toisaalta se on ihan mahtavaa. Voi keskittyä enemmän kotiin, nukkumiseen ja rauhallisempaan menoon. Vaikka kyllä kesä oli hieno! Tuntuu, että nukuin tosi vähän omassa sängyssä, eli menoa ja reissuja riitti. Nyt kai se alkaisi olla aika kaivaa kirkasvalolamppu ja villasukat varaston uumenista esiin.

Pienissä häissä

Tuntuu, että koko kesä on ollut yhtä juhlaa. Putki huipentui lauantaina lapsuudenystäväni häihin, jotka olivat niin lämminhenkiset ja kauniit, että vieläkin hymyilyttää.

En taaskaan uskalla julkaista kenestäkään kuvia ilman lupaa, joten joudutte tyytymään muutamaan tunnelmaotokseen ja kuviin minusta. :) Todellisuudessa häissä oli paljon ystäviä ja tuttuja, koska olen tuntenut morsiamen niin pitkään kuin muistan. Monien sukulaisten kanssa olimme nähneet viimeksi kun olin ollut aika paljon pienempi tyttönen. Hauska oli joka tapauksessa vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan ja viettää aikaa omien rakkaiden ystävien kesken. Morsiuspari oli silmin nähden onnellisia päivästään ja toisistaan. Niinhän sen häissä kuuluu ollakin. :)

Itse juhlassa tuntui, että kaikki oli viimeisen päälle mietitty. Mielestäni hauska idea oli muun muassa vessassa. Siellä oli kori, jonka sisällä nenäliinoja, terveyssiteitä, purkkaa, päänsärkylääkettä yms. Lisäksi oli kortti, jossa kerrottiin, että tarpeeseensa vieraat voivat hyödyntää korin antimia.

Häähumua on parin viime vuoden aikana toden totta riittänyt. Ensi kesälle ei ole vielä tiedossa yksiäkään juhlia, joten pieni tauko häävieraana olossa taitaa olla edessä. Tai eihän sitä koskaan tiedä, jos joku talven aikana keksii mennä naimisiin. Kutsuja odotellessa! ;)

Pietarissa tapahtunutta

Nyt olisi luvassa sitten hieman enemmän reissukuvia höystettynä lyhyellä matkakertomuksella.

Pietari oli ollut minulle jo pitkään must-kohde, jonne haaveilin joskus pääseväni. Ajattelin, että opettajan olisi hyvä sivistää itseään muun muassa Eremitaasissa. Oikeassa olin! Onneksi sain reissusta mukaani paljon kuvia ja fiiliksiä tuleville oppitunneille.

Matkan ensimmäisenä päivänä osallistuimme opastetulle bussiajelulle, jossa näimme tärkeimmät kohteet. Kierros osoittautui hyväksi ideaksi, koska sen jälkeen kaupungissa oli huomattavasti helpompi liikkua. Ajelun jälkeen suuntasimme yhteen pääkohteista eli Iisakin kirkkoon. Kirkon kupoli on maailman neljänneksi suurin. Vaikka kirkko on pienempi kuin Pietarin kirkko Vatikaanissa, se on koristuksiltaan vielä kauniimpi ja värikkäämpi. Siinä mielessä siis tyypillinen ortodoksikirkko.

Kiipesimme isän kanssa Iisakin kirkon kupoliin katselemaan maisemia. Katselimme kun viereisessä tornissa tehtiin kunnostustöitä ja rakennusmiehet killuivat TODELLA korkealla vaatimattomien turvaköysien varassa. Huh huh.

Toisena päivänä kohteenamme oli Eremitaasi. Museossa on yli 3 miljoonaa esinettä, joten valitsimme vain mielestämme kiinnostavimmat kohteet. Yli kolmen tunnin sukkuloinnin jälkeen olimme nähneet vasta palatsin hienoimmat salit ja Eurooppalaisen taiteen osaston. Nähtävää jäi siis tulevillekin reissuille. Ehkä eniten meitä säväytti 1800- ja 1900-luvun taiteilijoiden työt. Vaatimattomaan joukkoon kuului muun muassa Picasso, Matisse ja Van Gogh.

Kolmantena päivänä tutustuimme Pietari-Paavalin linnoitukseen, joka oli yhtä vanha kuin itse kaupunki. 1700-luvun alussa rakennetussa linnoituksessa vierailimme Pietari-Paavalin kirkossa ja vanhassa vankilassa. Viimeiseksi suuntasimme takaisin keskustaan kirkkoon nimeltä Kirkko veren päällä (alin kuva). Valitettavasti itse pytinki oli kiinni, koska Pietarissa vapaapäivä sattuu keskiviikolle. (Emme tienneet tätä.) Rakennusta jaksoi ihailla ulkoapäinkin, koska se oli niin erilainen ja todella koristeellinen.

Äidin ja isän kanssa on ilo matkustaa, koska he ovat yhtä kiinnostuneita nähtävyyksistä kuin minä. Lisäksi heillä on kokeneina matkustajina hyvin rento asenne. Vaikka kerkesimme nähdä paljon, emme juosseet paikasta toiseen, vaan nautimme kaupungin tunnelmasta rauhassa. Lisäplussa isälle siitä, että hänellä on nälkä yhtä usein kuin minulla, joten nälkäisenä ei tarvinnut kärvistellä. ;) Tosin lomakiloja saa sulatella tovin jos toisenkin.

Kiitos ihanasta matkasta!