Vappu oli ja meni, mutta tässä muutama otos illan kuvasaldosta. Aattona meillä oli tosi rento meininki. Maanantaina ei vielä ollut mitään muuta suunnitelmaa kuin, että auringonpaisteeseen piknikille. Ulkona tuuli niin kovasti, että piknik vaihtui sisätiloihin. Hauskaa oli, vaikka olinkin ainoa naispuolinen koko porukassa. Pojat otti mut jutuissa kivasti huomioon. Ei puhuttu autoista, tietokoneista tai formuloista. Jonkin verran naisista kuitenkin. ;)
Loppuillasta haluttiin vielä käydä katsastamassa Albatrossin meininki. Hirveä ruuhka, tunnin jonot baaritiskille ja kaikki aikamoisessa kumarassa. Mikähän tässä yllätti? :D Lähdettiin Peten kanssa kotiin jo ihan hyvissä ajoin.
Vappupäivänä lähdettiin pizzalle ja katselemaan kaupungille ihmisiä. Aivan ihana keli vaikka kylmä olikin! Erilainen vappu kaikin puolin jos vertaa opiskeluvuosiin. Fakta kai on se, ettei opiskeluvuosia voi loputtomiin venyttää. Ja vaikka yrittäisi juhlia haalareissa ja käydä vappumarssilla, se ei olisi kuitenkaan enää sama. Ihanat muistot jää onneksi. Tehdään tästä lähtien uusia muistoja ja uusia traditioita!
Pääasia on se, että nyt on virallisesti kesä! (Lämpömittarilukemat laahaavat tosin omaan asenteeseeni verrattuna hieman perässä..)
Oi ihana toukokuu!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti