Olohuoneen pöytä on rakkain huonekaluni. Sen olen saanut isovanhempieni ostaman mökin aitasta. Kunnostimme pöydän yhdessä ukin ja mummin kanssa. Matto ja sohva ovat kalleimmat sisustushankintamme. Kummatkin suomalaista laatua ja kumpaankin olen edelleen tyytyväinen.
Olohuoneen tuoli on uusin hankinta. Se on ostettu joensuulaisesta vanhaintavarakaupasta nimeltä Jukan antiikki. Tuolin ikää on vaikea arvioida, mutta myyjä veikkasi sen olevan vähintään 1940-luvulta. Lamppu on Pentikin.
Olohuoneen tv-taso on Peten nikkaroima (minun idea!). Pari vuotta sitten kun muutimme yhteen, tarvitsimme kipeästi telkkaritason. En pitänyt kauppojen persoonattomasta valikoimasta ja rahaakaan ei juuri ollut, joten Pete teki meille tällaisen väliaikaisratkaisun. No, niinkuin yleensä tuppaa käymään, väliaikaisratkaisusta tuli pysyvä. Ei haittaa ollenkaan!
Valkoinen iso kaappi on myös vanha, Peten kunnostama ja maalaama. Tuota kaappia rakastan. Takana näkyvä kirja-kirjahylly (kannattimina siis vanhoja kirjoja) myöskin Peten käsialaa. Samoin kuin Linumin kankaalla päällystetty rahi.
Koko asuntomme rakkain taulu on ehdottomasti mintunvihreälle pohjalle maalattu tulppaanikimppu. Muiden mielestä se on ruma, mutta minusta vain rumankaunis. :)
Käytävällä olevan secondhand-kaapiston olemme saaneet lahjaksi. Kaapiston päällä oleva lamppu on Peten tuunaama.
Käytävällä oleva vanha koulupenkki on kirppislöytö Joensuusta. Istuinlevyn alta löytyvät vanhat koululeimat.
Tällainen olohuone meillä! Siellä me seurustellaan, katsotaan ohjelmia digiboksilta ja vaan möhmötetään sylikkäin.
Tämä on ajastettu postaus. Olen tällä hetkellä Joensuussa ystävän polttareissa. Luultavasti olemme tällä hetkellä mökillä ja nautimme täysin rinnoin ajasta naisten kesken. Toivottavasti teilläkin on hauska viikonloppu!
Ihana blogi sinulla! Kodistanne puhumattakaan :) -Maarit
VastaaPoistaVoi kiitos! :) Hauska että löysit tänne. Saa tulla uudestaankin! :)
VastaaPoista